Yrityksemme

Omistaja Outi Saarela aloitti yrityksensä ensin sivutoimisesti vuonna 1991 ja päätoimisesti äitiyslomansa jälkeen vuonna 1993. 

Nykyisin yrityksessä on yrittäjän lisäksi viisi kokoaikaista työntekijää sekä yksi osa-aikainen.

Omistajalla on alan työkokemusta vuodesta 1985 lähtien. Vuosien varrella hän on kouluttanut itseään erilaisissa alan oppilaitoksissa.
Viimeisin pitempi aikainen koulutus työn ohessa 2008-2010 Koulutuskeskus Salpauksen ja Helsingin Yliopiston yhteisesti järjestämä taloushallinnon erikoisammattitutkinto.

Tilipalvelu Saarelan asiakaspiiriin kuuluu mm. rakennus-, kuljetus- ja maansiirtoalan yrityksiä, päiväkoteja, ravintoloita, kampaamoja, kalustevalmistaja/-asentajia. Yritysmuotoja on laidasta laitaan, samoin yritysten koot vaihtelevat muutaman tuhannen euron liikevaihdosta muutaman miljoonan euron liikevaihtoon.